Tapahtuma on vuodelta 2019.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

YESTERDAY

Englantilaisessa pikkukaupungissa asuvan muusikko Jack Malikin haaveet tähteydestä ovat haihtumassa ilmaan, vaikka lapsuudenystävä Ellie jaksaakin sinnikkäästi kannustaa häntä. Eräänä päivänä outo maailmanlaajuinen sähkökatko pimentää koko planeetan, ja Jack törmää polkupyörällä linja-autoon. Herättyään sairaalassa Jackille selviää, että tapaus on hävittänyt maailmasta kaiken tiedon ja muistot The Beatles -yhtyeestä… ja hän itse on melkoisen pulman edessä. Jack ryhtyy esittämään ominaan kappaleita yhdeltä historian legendaarisimpiin kuuluvalta yhtyeeltä maailmalle, joka kuulee ne ensimmäistä kertaa. Saatuaan vetoapua kovapintaiselta amerikkalaisagentilta hänestä tulee supertähti lähes yhdessä yössä. Mutta matkalla huipulle Jack huomaa menettävänsä ainoan ihmisen, joka on aina uskonut häneen, ystävänsä Ellien. Hänen on palattava juurilleen ja todistettava itselleen, että The Beatles oli oikeassa: All you need is love. YESTERDAY on unelmista ja ystävyydestä kertova musiikkikomedia, jonka takaa löytyy kaksi brittielokuvan huippunimeä. Elokuvan on ohjannut Oscar®-voittaja Danny Boyle ja käsikirjoittanut Richard Curtis. Pääosissa ovat Himesh Patel, Lily James, Kate McKinnon ja Ed Sheeran.

K7 Esitys 1 h 56 min

Lisätiedot

IlmoittautuminenEi ilmoitettuja tietoja
LipunmyyntiLiput 10,50 €
Elokuvateatteri Kuvalinna, Olavinkatu 13
Puh. 015-514 650
AikaPe 28.6.2019 klo 19:00 - 20:55
SijaintiElokuvateatteri Kuvalinna, Olavinkatu 13, 57130, Savonlinna
WWW-osoitehttp://www.savonkinot.fi
JärjestäjäSavon Kinot Oy
AvainsanatElokuvat, Koko perheen tapahtumat
Katsottu232 kertaa

Muut saman käyttäjän lisäämät

tänään 3.7. klo 19:00 - 20:45
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
tänään 3.7. klo 19:00 - 20:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
huomenna 4.7. klo 19:00 - 20:45
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
huomenna 4.7. klo 19:00 - 20:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
ylihuomenna 5.7. klo 19:00 - 21:05
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
ylihuomenna 5.7. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
Ma 6.7. klo 18:00 - 19:20
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
Ma 6.7. klo 19:00 - 20:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
Ti 7.7. klo 19:00 - 20:45
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
Ti 7.7. klo 19:00 - 20:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
Ke 8.7. klo 18:00 - 19:20
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
Ke 8.7. klo 19:00 - 21:05
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
To 9.7. klo 18:00 - 20:20
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
To 9.7. klo 19:00 - 20:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
To 16.7. klo 18:00 - 20:15
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa

Muut samassa paikassa

tänään 3.7. klo 19:00 - 20:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
ylihuomenna 5.7. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
Ma 6.7. klo 18:00 - 19:20
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
Ti 7.7. klo 19:00 - 20:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna