Tapahtuma on jo mennyt.

TERÄSLEIDIT

Pamela Tolan ohjaama Teräsleidit on road movie, jossa ikä on tuskin edes numero.

75-vuotias Inkeri (Leena Uotila) on lyönyt miestään Tapiota (Heikki Nousiainen) paistinpannulla päähän ja suunnittelee tämän hautaamista puutarhaan. Loppuelämän mittainen vankeus odottaa, mutta ennen sitä olisi vielä hetki aikaa elää – vihdoin. Niinpä Inkerin on parasta lähteä nyt, kun on jo liian myöhäistä.

Isosiskojensa Railin (Seela Sella) ja Sylvin (Saara Pakkasvirta) kanssa Inkeri suuntaa matkalle vapauteen. Tien päällä kyytiin liftaa hurmaavaa nuorisoa, auto hajoaa ja yökerhossa tanssitaan syntisesti. Reissussa tapahtuu kaikkea sitä, mitä Sylvi ei kehtaa edes ääneen sanoa, mutta totuuden torvi Raili mielellään toitottaa.

Matkassa olevien mutkien kautta laitetaan uuteen uskoon niin menneisyyttä ja tulevaisuutta kuin perhe- ja parisuhteita. Perillä nuoruusmaisemissa paitsi päästetään irti, myös löydetään jotakin vuosien varrella kadonnutta.

Lopulta edes oma tytär (Pirjo Lonka) ei ole tuntea äitiään, kun Inkeri ratkaisee yhden elämänsä suurimmista kysymyksistä: Miten ihmeessä ihminen voi pitää itsensä järjissään, kun koko muu perhe on seinähullua sakkia?

K7 Esitys 1 h 33 min

Lisätiedot

IlmoittautuminenEi ilmoitettuja tietoja
LipunmyyntiLiput 9 €
Elokuvateatteri Killa, Punkaharjuntie 3
Puh. 015-514 605
AikaPe 14.2. klo 16:00 - 17:30
SijaintiElokuvateatteri Killa, Punkaharjuntie 3, 57130, Savonlinna
WWW-osoitehttp://www.savonkinot.fi
JärjestäjäSavon Kinot Oy
AvainsanatElokuvat
Katsottu59 kertaa

Tapahtuma kartalla

Näytä kartta Tapahtuma kartalla

Muut saman käyttäjän lisäämät

tänään 21.2. klo 16:30 - 18:00
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
tänään 21.2. klo 17:00 - 18:15
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
tänään 21.2. klo 18:30 - 20:00
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
tänään 21.2. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
huomenna 22.2. klo 12:45 - 14:20
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
huomenna 22.2. klo 14:00 - 15:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
huomenna 22.2. klo 14:45 - 16:00
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
huomenna 22.2. klo 16:00 - 17:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
huomenna 22.2. klo 16:30 - 18:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
huomenna 22.2. klo 19:00 - 20:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
ylihuomenna 23.2. klo 12:30 - 13:45
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
ylihuomenna 23.2. klo 12:45 - 14:15
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
ylihuomenna 23.2. klo 14:15 - 16:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
ylihuomenna 23.2. klo 14:45 - 16:00
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
ylihuomenna 23.2. klo 16:30 - 18:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Kuvalinna
ylihuomenna 23.2. klo 17:00 - 18:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa

Muut samassa paikassa

tänään 21.2. klo 17:00 - 18:15
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
tänään 21.2. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
huomenna 22.2. klo 12:45 - 14:20
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
huomenna 22.2. klo 16:30 - 18:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
huomenna 22.2. klo 19:00 - 20:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
ylihuomenna 23.2. klo 14:15 - 16:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
Ma 24.2. klo 15:45 - 17:30
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa
Ke 11.3. klo 13:00 - 15:40
Savonlinna, Elokuvateatteri Killa