Tapahtuma on jo mennyt.

Tapani Piirto ”Taidetta Tunteella” -öljyvärimaalauksia

Etelä-Pohjanmaalla syntynyt, mutta Helsingissä jo vuosia asunut taiteilija.

Piirtolle on kehkeytynyt runsaasti persoonallista näkemystä, jonka hän saa vietyä taiteeseensa, jossa on usein figuratiivista otetta. Piirton taiteessa lumoaa myönteinen valo, liike ja elämänilo.

Näin Tapani Piirto toteaa:

- Maalaaminen ei ole minulle milloinkaan vain työtä, se on intohimoa ja terapiaa, laillaan myös olemassaolon tarkoitus.

- Ihminen on upeimmillaan kun hän unohtaa itsensä, ja antaa asioiden vain tulla.

- Kun maalaus vie, en mieti edes nukkumista; yö käy luokse, mutta minä jatkan työtäni, annan musiikin soida taustalla. Sivellin pysyy kädessäni toisinaan jopa pikkutunneille. Aina niin kutsuva kangas täyttyy vähin erin, se täyttyy viivoista, väristä ja valosta. Jostain toisinaan kankaalle muodostuu vaikkapa tanssipari, se liikehtii eteeni pääni ja käsieni kautta, osin salatusti, sen kummemmin selittelemättä. Äkisti kaikki vain on.

Toimittaja Hannu Ranta

Tervetuloa Savonlinnan kesään ja näyttelyyni!

Facebook:
www.facebook.com/taidesalonkipiirto

Instragram:
Link icon Linkki

Twitter:
Link icon Linkki

Galleristi-Gallerist +358503575777
Galleristi email: anita.aula@piirto.com

Avoinna – Open
ma 10 – 19 ● ti –su 9 – 19
toisinaan ilta myöhään.

Tervetuloa !

Lisätiedot

IlmoittautuminenEi ennakkoilmoittautumista
LipunmyyntiVapaa pääsy!
Aika2.7.2019 - 4.8.2019 klo 09:00 - 19:00
SijaintiTaidesalonki Piirto, Kauppatori 1 (ent. Apteekki), 57130, Savonlinna
WWW-osoitehttps://www.piirto.com
JärjestäjäTaidesalonki Piirto
AvainsanatKoko perheen tapahtumat, Kulttuuri, Museot, näyttelyt ja galleriat
Katsottu433 kertaa

Tapahtuma kartalla

Näytä kartta Tapahtuma kartalla

Muut saman käyttäjän lisäämät

Ei tapahtumia.

Muut samassa paikassa

Ei tapahtumia.