Tapahtuma on jo mennyt.

Taidenäyttely: Hanskismi 2020

Lähtölaukaus vuoteen 2020!

Hanskismi 2020 -näyttely on avoinna päivittäin mainostoimisto HINKUn Savonlinnan uusissa tiloissa, osoitteessa Puistokatu 3.

"Tällä kertaa näyttelyssäni maalaukset ovat muotokuvia. Maalauksissa on tuttuja hahmoja mm. Jaggerista - Ismo Alankoon, Akseli Gallen-Kallelasta - Picassoon, jne.

Uutena aluevaltauksena ja näyttelyssäkin esillä on tussigrafiikkaa "näkötelevision" avulla ja "vapaalla lapasella". Näkötelevisio eli suurennuslaite on meille näkövammaisille apuväline ennenkaikkea lukemiseen ja itse opettelin piirtämään sen kanssa."

Terv. Hanski Niiranen

Hanskismi on Hanski Niirasen kielikuvituksellista mielihuvitusta, maalauksia, tussigrafiikkaa, vedoksia (lue: tulosteita), ideoita, ja niin edelleen.
Hanski Niiranen maalaa myös tilauksesta muotokuvia tai mitä vain. Hanskismi 2020 -näyttely on ensi vuosi mielessä jo tänään.

Taiteilija Hanski Niiranen on maalannut ja luonut erilaisia teoksia koko ikänsä. Hänet tunnetaan erityisesti mainostoimisto-työstään, joka alkoi noin 40 vuotta sitten Helsingissä ja silloisen Suomen suurimman mainostoimiston, Mainosyhtymän kautta, jatkui eri vaiheiden jälkeen Mainostoimisto NHL:ään, joka nykyisin tunnetaan nimellä HINKU.

Näyttely on avoinna heinäkuussa joka päivä klo 11.00 - 17.00 (poikkeukset mahdollisia), jolloin myös taiteilija Hanski Niiranen on itsekin paikalla.

Näyttelyssä on lisäksi esillä HINKUn suunnittelijan, Aleksi Mustosen valokuvia.

Näyttelyn teokset ovat myytävänä.

Tervetuloa!

Lisätiedot

IlmoittautuminenEi ilmoitettuja tietoja
LipunmyyntiEi ilmoitettua lipunmyyntitietoa.
Aika1.7.2019 - 31.7.2019 klo 11:00 - 17:00
SijaintiMainostoimisto HINKU, Puistokatu 3, 57100, Savonlinna
WWW-osoitehttp://www.hinku.com
JärjestäjäMainostoimisto HINKU
AvainsanatKulttuuri, Museot, näyttelyt ja galleriat
Katsottu294 kertaa

Tapahtuma kartalla

Näytä kartta Tapahtuma kartalla

Muut saman käyttäjän lisäämät

Ei tapahtumia.

Muut samassa paikassa

Ei tapahtumia.