Punkaharju Art Up 2020

Kunnianosoitus Punkaharjun ja Taidekeskus Retretin ainutlaatuiselle historialle. Ideoita ja visioita huomisen taiteesta, tapahtumista ja kulttuurimatkailusta Saimaan Taideluolan ja Kulttuuripuiston alueella.

Tapahtuman tarkempi ohjelma ja yhteistyökumppanuudet julkaistaan kesäkuussa.
Esiintyjinä mm. Pelle Miljoona, RinneRadio ja muita artisteja.

Tähtitaiteilja tänä vuonna on Canal Cheong Jagerroos (s. 1968). Kansainvälisesti menestyneen kiinalais-suomalaisen nykytaiteilijan teoksissa yhdistyvät oivaltava nykytaide ja kiinalaisen taiteen perinne.

Kuvataiteilija Satu Kalliokuusi on kuratoinut vuoden 2020 ympäristötaideosuuden Saimaan Taideluolan ja Kulttuuripuiston taidepolulle. Legendaarisen Olavi Lanun teosten lisäksi mukana on teoksia yli 11 yksittäiseltä taiteilijalta sekä yhdeltä taiteilijaryhmältä.

Navettarakennuksen lavalla Iltapäiväkahvi hetkessä mielenkiintoisia puhujia, kuten Arvo Tuominen, Jari Kaivo-Oja ja Aki-Mauri Huhtinen.

Tapahtumassa on työpajoja mm. Suomen Metsämuseo Lusto tuo paikan päälle Metsäsuhdeklinikan. Lisäksi luvassa osallistavaa taideteosten tekoa. Iloa lapsiperheille! Myös Sirkus Sielu ohjelmistossa mukana.

Tapahtumassa huomioidaan Koronarajoitukset ja käytännöt.

Tervetuloa tutustumaan Saimaan Taideluolaan!
www.saimaantaideluola.fi

Lisätiedot

IlmoittautuminenEi ilmoitettuja tietoja
LipunmyyntiKulttuuripuisto maksuton,
Luolasto: aikuiset 18 €, lapset 10 € (3v-15v.) ja perhelippu 50 €, sisältää liput kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle.
Aika5.7.2020 - 19.7.2020 klo 12:00 - 17:00
SijaintiSaimaan Taideluola ja Kulttuuripuisto, Tuunaansaarentie 1-3, 58450, Punkaharju
WWW-osoitehttp://www.artup.fi
JärjestäjäArt Up ry ja Saimaan Taideluola
AvainsanatElokuvat, Festivaalit, Hyvinvointi, Koko perheen tapahtumat, Konsertit ja keikat, Kulttuuri, Kurssit ja yleisöluennot, Liikunta ja urheilu, Luonto, Museot, näyttelyt ja galleriat, Muut tapahtumat, Myyjäiset ja markkinat, Ooppera, Opastukset ja ohjattu toiminta, Ruoka, Tanssit, Teatteri, Teemaristeilyt, Yhdistystapahtumat, Yrityksille
Katsottu474 kertaa

Tapahtuma kartalla

Näytä kartta Tapahtuma kartalla

Muut saman käyttäjän lisäämät

tänään 5.7. klo 12:00 - 17:00
Tapahtuma ajalla 5.7.2020 - 19.7.2020.
Punkaharju, Saimaan Taideluola ja Kulttuuripuisto

Muut samassa paikassa

Ei tapahtumia.