Tapahtuma on jo mennyt.

Olavin Jazz - Sami Linna Quartet

Sami Linna Quartet

Sami Linna, kitara / Jussi Kannaste, saksofoni / Mikko Helevä, Hammond-urut / Dana Hall, rummut



Joulukuussa Sibelius-Akatemiasta jazzmusiikin tohtoriksi väitellyt kitaristi Sami Linna vie suomalais-amerikkalaisen kvartettinsa kevään ensimmäiselle Jazzliiton kiertueelle 28.1.–7.2. 



Svengaavasta kitara- ja urkuvetoisesta jazzistaan tunnettu Sami Linna Quartet esiintyy kahdeksan konserttia käsittävällä Suomen Jazzliiton kiertueella alkuvuodesta 2020. Tammikuun 28. päivä Raahesta käynnistyvä kiertue pysähtyy Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Joensuussa, Savonlinnassa ja Salossa, päättyen konserttiin Espoon April Jazz Clubilla 7. helmikuuta. Kiertueella kuullaan musiikkia yhtyeen kesäkuussa julkaisulta debyyttialbumilta Sami Linna Quartet (Timmion Records 2019).



Kitaristi Sami Linnan vuodesta 2008 toiminut kvartetti on virkistävä poikkeus nykyajan projektimuotoisessa jazzyhtyekulttuurissa. Yhteen hitsautunut kotimainen kokoonpano – Linna kitarassa, Jussi Kannaste saksofonissa, Mikko Helevä Hammond-uruissa – saa uutta energiaa yhdysvaltalaisrumpali Dana Hallin määrätietoisen väkevästä rytmisestä ilmaisusta. Hall on vieraillut Helsingissä Sibelius-Akatemialla jo vuosien ajan, ja kuuluu nykyään kiinteästi Linnan yhtyeeseen. Kokenut nelikko on esiintynyt yhdessä vuosien varrella kotimaassa ja ulkomailla, usein myös Jussi Lehtonen rumpujen takana. Hioutunut, kuunteleva kommunikaatio ja soittamisen ilo ovat tulleet kvartetin tavaramerkeiksi. Yhtyeen modaaliseen jazzilmaisuun pohjautuvaan tyyliin tuovat sävyjä hypnoottiset riffit, rikkaat harmoniat, bluesvivahteet ja hehkuvat balladit.



Kvartetti oli myös osa Sami Linnan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa suorittamaa taiteellista tohtorintutkintoa, joka tarkastettiin joulukuussa 2019. Työssään Linna tarkasteli modaalisuuden ja tonaalisuuden yhdistymistä jazzilmaisussa 1960-luvulla. Hän keskittyi erityisesti saksofonisti John Coltranen (1926–1967) kvartetin ja sen pianistin, McCoy Tynerin (1938–) ilmaisuun. 



"Lähdin tutkimaan aihetta, sillä Tynerin soitto tuntui minusta tuoreelta ja merkitykselliseltä tässä ajassa. Toisaalta en pystynyt yhdistämään jazzmusiikin opetuksessa tyypillisesti käytettyjä teoreettisia malleja siihen, miltä Tynerin soitto kuulosti. Ajattelin, että ymmärrys tästä musiikista auttaisi kehittämään ilmaisuani persoonallisempaan suuntaan", Linna kertoo Taideyliopiston verkkosivuilla.



Kuuntele Sami Linna Quartet -albumi Spotifyssa: https://spoti.fi/2PCDjmL



For those that fancy retro-style hard bop served up with a contemporary twist, the excellent
eponymous album by Sami Linna Quartet (Timmion) is well worth getting aqcuainted with.
– Charles Waring, Record Collector ****



Compelling debut from the international, multicultural four-piece, recorded in Helsinki. The Sami Linna Quartet know their stuff.
– Lois Wilson, MOJO ****



Kvartetin keikkasetin dramaturgia toimi upeasti.
– Sonja Kaipainen, HS Nyt, Jazzkeittiö



Sami Linna Quartet Suomen Jazzliiton kiertueella:

ti 28.1. Raahe, Raahen teatteri

ke 29.1. Oulu, Voimala 1889

to 30.1. Kuopio, Maxim

pe 31.1. Jyväskylä, Vakiopaine

la 1.2. Joensuu, Kerubi

ke 5.2. Savonlinna, Kulttuurikellari

to 6.2. Salo, Bar Bizarre

pe 7.2. Espoo, April Jazz Club



Vuonna 1966 perustettu Suomen Jazzliitto ry on tärkein jazzin edunvalvoja ja kattojärjestö Suomessa. Kiertuetoiminnalla Suomen Jazzliitto tukee missiotaan pitää jazz soimassa ympäri Suomen. Keväällä 2020 Jazz Finland -kiertueilla nähdään kahden omatuotantoisen kiertueen lisäksi kaksi ulkopuolista tuotantoa, joita Jazzliitto tukee. Lisätietoja: www.jazzfinland.fi


Lisätiedot

Ilmoittautuminen0400516429
LipunmyyntiLiput: 22/17 € ovelta tuntia ennen konserttia
Liput ennakkoon: 20/15 € www.nettilippu.fi (Nettilipussa asiakkaalle ei muita kuluja)
Siirry ostamaan liput
AikaKe 5.2. klo 19:00 - 21:00
SijaintiSavonlinnan Kulttuurikellari, Olavinkatu 34, 57130, Savonlinna
WWW-osoitehttp://www.olavinjazz.fi
JärjestäjäOlavin Jazz ry
AvainsanatKoko perheen tapahtumat, Konsertit ja keikat, Kulttuuri, Yhdistystapahtumat
Katsottu119 kertaa

Tapahtuma kartalla

Näytä kartta Tapahtuma kartalla

Muut saman käyttäjän lisäämät

To 5.3. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Savonlinnan Kulttuurikellari
Ti 10.3. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Savonlinnan Kulttuurikellari

Muut samassa paikassa

tänään 25.2. klo 00:00
Tapahtuma ajalla 6.1.2020 - 29.2.2020.
Savonlinna, Savonlinnan Kulttuurikellari
ylihuomenna 27.2. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Kulttuurikellari
Su 1.3. klo 16:00 - 18:00
Savonlinna, Kulttuurikellari
Ma 2.3. klo 19:00 - 20:00
Savonlinna, Savonlinnan kulttuurikellari
Ke 4.3. klo 14:00 - 15:30
Savonlinna, Savonlinnan Kulttuurikellari
To 5.3. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Savonlinnan Kulttuurikellari
La 7.3. klo 14:00 - 23:55
Savonlinna, Savonlinnan kulttuurikellari
Su 8.3. klo 13:00 - 14:45
Savonlinna, Kulttuurikellari
Ti 10.3. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Savonlinnan Kulttuurikellari
To 9.4. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Kulttuurikellari
Ke 29.4. klo 14:00 - 15:20
Savonlinna, Savonlinnan Kulttuurikellari
Pe 5.6. klo 12:00 - 22:00
Tapahtuma ajalla 5.6.2020 - 7.6.2020.
Savonlinna, Kulttuurikellari