Tapahtuma on vuodelta 2019.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Olavin Jazz - Herd

Panu Savolainen (vibrafoni), Mikko Pellinen (ukulelebasso), Tuomas Timonen (rummut)

Vibrafonisti Panu Savolaisen johtama jazztrio Herd juhlistaa 10-vuotista taivaltaan vuonna 2019. Suurta kiitosta saaneella, helmikuussa julkaistulla X-albumillaan yhtye palaa juurilleen vähäeleisen ja melodiarikkaan ilmaisun pariin, luottaen vankasti akustisen svenginsä voimaan. Muun muassa isännöimistään Herd-klubeista sekä huippusuosituista Jazzbasilli-konserteista yhdessä laulaja Aili Ikosen kanssa tunnetun, omalaatuisen yhtyesoundin omaavan Herdin musiikkia värittävät trion jäsenten vivahteikkaat sävellykset sekä kehittynyt musiikillisten detaljien ja dynamiikan taju.

Vuonna 2009 perustettu Panu Savolaisen, basisti Mikko Pellisen sekä rumpali Tuomas Timosen muodostama Herd julkaisi debyyttialbuminsa Live!! vuonna 2011, minkä jälkeen yhtye on pysynyt aktiivisena mm. isännöimällä omia Herd-klubejaan Kansallisteatterin Lavaklubilla, Hämeenlinnassa sekä Lahdessa 2012-14 sekä voittamalla arvostetun European Jazz Competition -kilpailun Hollannin North Sea Jazz -festivaalilla 2011. Ahkeran Suomen kiertämisen lisäksi yhtye on nähty kiertueilla mm. Meksikossa (2012), Australiassa (2015) sekä Etiopiassa (2016-17). Merkittävän noston uralleen yhtye sai esiintyessään yhdeksän päivää Pori Jazzin house bandina 2010, jolloin Savolainen myös valittiin festivaalin Vuoden taiteilijaksi.

www.panusavolainen.com/herd

”Liioittelematta voikin sanoa, että Herd on omalla poikkeuksellisella kokoonpanollaan jo ainutlaatuinen sekä suomalaisittain että pohjoismaalaisittain – ja vähintään pohjoismaalaisittain.” -Helsingin Sanomat

”Kymmenvuotisjuhlalevy X voidaan lukea yhdeksi kaikkien aikojen parhaista kotimaisista levyistä tällä instrumentaatiolla.” -Hufvudstadsbladet

”Kymmenvuotias Herd on hiotunut timantiksi”. -Keskisuomalainen

Lisätiedot

Ilmoittautuminen0400516429
LipunmyyntiLiput: 20/15 € ovelta tuntia ennen konserttia
Liput ennakkoon: 18/13 € www.nettilippu.fi (Nettilipussa asiakkaalle ei muita kuluja)
AikaTo 31.10.2019 klo 19:00 - 21:00
SijaintiSavonlinnan Kulttuurikellari, Olavinkatu 34, 57130, Savonlinna
WWW-osoitehttp://www.olavinjazz.fi
JärjestäjäOlavin Jazz ry
AvainsanatKoko perheen tapahtumat, Konsertit ja keikat, Kulttuuri, Yhdistystapahtumat
Katsottu367 kertaa

Tapahtuma kartalla

Näytä kartta Tapahtuma kartalla

Muut saman käyttäjän lisäämät

Ei tapahtumia.

Muut samassa paikassa

tänään 6.6. klo 12:00 - 22:00
Tapahtuma ajalla 5.6.2020 - 7.6.2020.
Savonlinna, Kulttuurikellari
Pe 17.7. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Kulttuurikellari
Ke 29.7. klo 21:00 - 22:00
Savonlinna, Savonlinnan kulttuurikellari
To 8.10. klo 14:00 - 16:15
Savonlinna, Savonlinnan Kulttuurikellari
To 19.11. klo 14:00 - 15:15
Savonlinna, Savonlinnan Kulttuurikellari