Tapahtuma on jo mennyt.

Enonkosken kirkko avoinna vierailijoille ti, ke, to ja su

Enonkosken kirkko on avoinna vierailijoille:
4.8. asti ti, ke ja to klo 11-16 ja su klo 12-18
Lauantaina 29.6. kirkko on avoinna klo 10-14.

Vuonna 1886 valmistuneen kirkon on suunnitellut arkkitehti M. Schjerfbeck. Tyyliltään kirkko on ns. katkaistu ristikirkko. Kirkon 21-äänikertaiset urut on hankittu vuonna 1989 ja ovat urkurakentamo M. Porthanin valmistamat. Kirkon ulkosivun korjaus toteutettiin v. 2000.
Ensimmäinen jumalanpalvelus pidettiin mikkelinpäivänä 3.10.1886. Kirkon vihkimisen toimitti 6.3.1887 Porvoon hiippakunnan piispa C.H. Alopaeus.
Alttaritaulu esittää Kristuksen taivaaseenastumista. Taidemaalari Albert Moliisin työn vuodelta 1900 lahjoitti kirkonkylän ompeluseura.
Kirkonkelloja on kaksi. Vuodelta 1886 olevassa kellossa on silloisen papin J. Hovilaisen sepittämä säkeistö: "Soios Herran kunniaksi,/Kaiu kello kaunoinen./ Korkeimmalle kiitokseksi,/Anna ääni vakainen./Muistuta sä kansallamme,/Sanaa ett` hän rakastais`./Taivuta, ett`sieluillemme,/Luoja levon lahjoittais.

Kaunis puukirkko sijaitsee keskellä kirkonkylää ja sinne mahtuu enimmillään noin 600 henkeä.
Kirkkopihassa sijaitsevaan sankarihautausmaahan on haudattu 131 vapaus-, talvi- ja jatkosodan vainajaa.

Lisätiedot

IlmoittautuminenEi ilmoitettuja tietoja
LipunmyyntiEi ilmoitettua lipunmyyntitietoa.
Aika26.6.2019 - 4.8.2019
SijaintiEnonkosken kirkko, Kirkkotie 2, 58175, Enonkoski
WWW-osoitehttp://www.savonlinnanseurakunta.fi
JärjestäjäSavonlinnan seurakunta
AvainsanatHengelliset, Kulttuuri
Katsottu343 kertaa

Tapahtuma kartalla

Näytä kartta Tapahtuma kartalla

Muut saman käyttäjän lisäämät

La 23.11. - 6.1.2020
Savonlinnan seurakunta
tänään 15.12. klo 10:00 - 11:20
Savonlinna, Savonlinnan tuomiokirkko
tänään 15.12. klo 10:00 - 11:10
Enonkoski, Enonkosken kirkko
tänään 15.12. klo 10:00 - 11:10
Kerimäki, Kerimäen talvikirkko
tänään 15.12. klo 10:00 - 11:10
Rantasalmi, Rantasalmen kirkko
tänään 15.12. klo 10:00 - 11:10
Savonranta, Savonrannan kirkko
tänään 15.12. klo 10:00 - 11:10
Punkaharju, Punkaharjun kirkko
tänään 15.12. klo 11:30 - 13:30
Savonlinna, Savonlinnan seurakuntakeskus, juhlasali
tänään 15.12. klo 14:00 - 15:00
Rönkönvaara, Rönkkötalo
tänään 15.12. klo 16:00 - 17:00
Kerimäki, Kerimäen talvikirkko
tänään 15.12. klo 18:00 - 19:00
Savonlinna, Pääskylahden kirkko
tänään 15.12. klo 18:00 - 19:00
Savonlinna, Savonlinnan Tuomiokirkko
tänään 15.12. klo 18:00 - 19:00
Enonkoski, Enonkosken kirkko
tänään 15.12. klo 18:00 - 19:00
Savonranta, Savonrannan kirkko
tänään 15.12. klo 19:00 - 20:00
Rantasalmi, Rantasalmen kirkko

Muut samassa paikassa

tänään 15.12. klo 10:00 - 11:10
Enonkoski, Enonkosken kirkko
tänään 15.12. klo 18:00 - 19:00
Enonkoski, Enonkosken kirkko
huomenna 16.12. klo 08:00 - 10:00
Enonkoski, Enonkosken seurakuntatalo
Su 22.12. klo 13:00 - 16:00
Enonkoski, Enonkosken kirkko
Ti 24.12. klo 15:00 - 16:00
Enonkoski, Enonkosken kirkko
Ke 25.12. klo 08:00 - 09:10
Enonkoski, Enonkosken kirkko