Tapahtuma on jo mennyt.

Jaakko Teppo - musikaali haaskasta miehestä

Kantaesitys Savonlinnan Teaterissa.

Syyskuun lopussa Savonlinnasalin valtaa itse Ruikonperän multakurkku Jaakko Teppo. Tämä savokarjalainen kuoliaaksinaarattaja lauloi itsensä suomalaisten sydämiin ikimuistoisilla nevergreen- kappaleillaan, ja nauratti kansaa pitkin maata parhaimmillaan kolmensadan keikan vuositahdilla.

Jo teini-iässä Jaska alkoi luoda mieleensä kuvitteellista Ruikonperän kylää, minkä tienoille hän sijoitti laulunsa ja tarinansa. Ruikoperä on pieni yläsavolainen kyläpahanen, jonka pääelinkeinot ovat metsästys, kalastus ja varastus. Kylän suurin yleisötapahtuma on kusiaispesän avajaiset, ja työttömyysprosentti on hiukan yil maan keskiarvon - 103 prosenttia.

Jaakko Teppo - musikaali haaskasta miehestä on riemastuttava sukellus sekä Jaskan omiin elämänvaiheisiin, että luomansa kylän tapahtumiin. Näytelmä marssittaa lavalle koko Ruikonperän asujaimiston. Mikrofoniin tarttuvat muun muassa Ryynäs-Topi, Veikko Römppäinen, Eetla- mummo ja kylän mannekiini Henna-Lyydia Ryytty. Näytelmän ehdoton päätähti on kuitenkin maestro Jaska itse, jonka maailmaa kiertäneisiin saappaisiin astuu toinen kuplettimestari, muun muassa Jaakko Teppo- laulukilpailut voittanut Matti Muhonen.

Näytelmässä kuullaan liki kaksikymmentä Jaskan rakastetuinta laulua kovasti eläväisen orkesterin säestämänä.

Käsikirjoitus: Matti Muhonen
Ohjaus: Niko Taskinen
Kapellimestari: Jari Pylväinen
Lavastus ja valot: Jarmo Hirvonen
Puvut: Jenni Purmonen
Äänet: Ari Ärmänen
Maskeeraus: Marjaana Kokkonen

Rooleissa mm: Matti Muhonen (vier.), Iida-Maaria Lindstedt, Lauri Kortelainen, Matti Ruuska, Linda Taskinen, Mervi Koskinen, Aino Mankonen, Mikko Leinonen ja Jari Pylväinen.

Oikeuksia valvoo: Fun Pandemia / Matti Muhonen / Savonlinnan Teatteri

Lisätiedot

IlmoittautuminenEi ilmoitettuja tietoja
LipunmyyntiOvilipunmyynti aukeaa: klo 18.00
Esitys päättyy: n. klo 21.30

Liput:

Peruslippu 33,50 €
Ryhmälippu 30,00 €
Eläkeläis-/opiskelija-/työtön/varusmieslippu 27,50 €

Tilaa väliaikatarjoilusi ennakkoon ravintola Wanhalta Kasinolta myynti@spahotelcasino.fi/puh. 015 739 5430

Väliaikatarjoilu sisältää kahvin/teen, Wanhan Kasinon leivoksen sekä lasin kuohuviiniä (10cl, 12%) väliajalla pöytään katettuna.

Opiskelijan äkkilähtölippu 12,50 € ovilipunmyynnistä tuntia ennen esitystä, jos esityksessä on vapaita paikkoja. Voimassaoleva opiskelijakortti esitettävä.
Siirry ostamaan liput
AikaPe 12.10. klo 19:00 - 21:30
SijaintiSavonlinnan Teatteri, Kylpylaitoksentie 4, 57130, Savonlinna
WWW-osoitehttps://savonlinnanteatteri.fi/events/event/jaakko-teppo-musikaali-haaskasta-miehesta/60094/
JärjestäjäSavonlinnan Teatteri
AvainsanatTeatteri
Katsottu132 kertaa

Tapahtuma kartalla

Tapahtuma kartalla

Muut saman käyttäjän lisäämät

Pe 26.10. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 27.10. klo 13:00 - 15:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 27.10. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Pe 2.11. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Pe 9.11. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 10.11. klo 13:00 - 15:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 10.11. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Su 11.11. klo 16:00 - 18:00
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
To 15.11. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Pe 16.11. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 17.11. klo 13:00 - 15:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 17.11. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Ke 21.11. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Kulttuurikellari
To 22.11. klo 13:00 - 15:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Pe 23.11. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri

Muut samassa paikassa

Pe 26.10. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Pe 26.10. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
La 27.10. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
Pe 2.11. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
To 8.11. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Savonlinnasali
Pe 9.11. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Pe 9.11. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
La 10.11. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
Su 11.11. klo 16:00 - 18:00
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Pe 16.11. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
La 17.11. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
Su 18.11. klo 19:00 - 22:00
Savonlinna, Savonlinnasali
Pe 23.11. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
Ke 28.11. klo 19:00 - 20:30
Savonlinna, Savonlinnasali
Pe 30.11. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino