Tapahtuma on jo mennyt.

Iso Paha Susi

Tammikuun 19. päivä saa ensi-iltansa riemukas ja valloittava koko perheen näytelmä, minkä päähenkilönä jolkottaa itse ISO PAHA SUSI!

Tämä Punahilkasta ja lukemattomista muista saduista tuttu pääkonna ja pahisten pahis joutuu aivan uudenlaisen haasteen eteen, sillä eräänä ihan tavallisena petomaisena iltana Susi-Mamma katoaa jonnekin kesken iltapalan, ja hänestä tulee yllättäen pikku Ruuperi-hukan yksinhuoltaja.
Tästä käynnistyy hämmästyttävä ja hervottoman hauska tapahtumien sarja, missä tutut vanhat kansansadut suistuvat täysin uusille urille.

Tässä näytelmässä kaikki on mahdollista: sudet kokkaavat kasvissoppaa, possut kiusaavat suurpetoja, karhu putoaa kaivoon, pikku-kili kuorruttaa itsensä kinuskilla, Punahilkka pelottelee pienempiään ja mummo… Sanotaanpa vaikka näin, että mummon tekohampaita on syytä varoa!

Katja Krohnin kirjoittama Iso paha susi on viisas, monitasoinen, koskettava ja ennen kaikkea hulvattoman hauska näytelmä. Se on tarina, joka on hotkaissut sisäänsä ajatuksia muun muassa vanhemmuudesta, vastuun kantamisesta, yksinäisyydestä, kasvamisesta ja itsensä löytämisestä. Iso paha susi on yksi menestyneimpiä kotimaisia lastennäytelmiä 2000- luvulla. Sitä on esitetty kymmenissä teattereissa ympäri Suomea ja se on käännetty ainakin neljälle eri kielelle.

Esityksen kesto väliaikoineen on noin 1 tunti ja 45 minuuttia


Käsikirjoitus: Katja Krohn
Ohjaus: Niko Taskinen
Lavastus ja valosuunnittelu: Jarmo Hirvonen
Pukusuunnittelu: Jenni Purmonen
Äänisuunnittelu: Ari Ärmänen

Rooleissa: Matti Ruuska, Mervi Koskinen, Aino Mankonen, Linda Taskinen, Mikko Leinonen, Iida-Maaria Lindstedt, Mika Rask, Aino Sihvonen ja Severi Boesen.

Näytelmän oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.


BLC-Telecom on jakanut jäsenilleen 5 € arvoisen alennuskupongin, jolla he voivat lunastaa max. 2 lippua/kuponki tai perhelipun. Asiakkaalla on oltava alennukseen oikeuttava kuponki lippuja lunastettaessa.

BLC-perhelipuissa alennus on 10 €. Perhelippu koostuu vähintään neljästä (4) henkilöstä. Perheenjäsenten tulee asua samassa taloudessa.

Lisätiedot

IlmoittautuminenEi ilmoitettuja tietoja
Lipunmyyntiperuslippu 18,50 €
alle 16-v./lastenlippu 13,50 €
ryhmälippu 13,50 €
perhelippu (4 hlö) 54,00 €
Siirry ostamaan liput
AikaLa 19.1. klo 13:00 - 14:45
SijaintiSavonlinnan Teatteri, Kylpylaitoksentie 4, 57130, Savonlinna
WWW-osoitehttps://savonlinnanteatteri.fi/events/event/iso-paha-susi/63576/
JärjestäjäSavonlinnan Teatteri
AvainsanatKoko perheen tapahtumat, Kulttuuri, Teatteri
Katsottu286 kertaa

Tapahtuma kartalla

Tapahtuma kartalla

Muut saman käyttäjän lisäämät

tänään 23.3. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnasali
Ti 26.3. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Savonlinnasali
To 28.3. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Savonlinnan Kulttuurikellari
Pe 29.3. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnasali
La 30.3. klo 13:00 - 14:55
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 30.3. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnasali
To 4.4. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnasali
Pe 5.4. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnasali
La 6.4. klo 13:00 - 15:30
Savonlinna, Savonlinnasali
La 6.4. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnasali
Ke 10.4. klo 13:00 - 15:30
Savonlinna, Savonlinnasali
To 11.4. klo 13:00 - 15:30
Savonlinna, Savonlinnasali
Pe 12.4. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnasali
La 13.4. klo 18:00 - 19:55
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 27.4. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnasali

Muut samassa paikassa

tänään 23.3. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnasali
Ke 27.3. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Savonlinnasali
Pe 29.3. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnasali
La 30.3. klo 13:00 - 14:55
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 20.4. klo 20:00 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
La 27.4. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnasali
La 27.4. klo 21:30 - 23:30
Savonlinna, Wanha Kasino
Ke 1.5. klo 12:00 - 16:00
Savonlinna, Wanha Kasino
La 4.5. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna
Pe 10.5. klo 21:30 - 23:00
Tapahtuma ajalla 10.5.2019 - 12.5.2019.
Savonlinna, Wanha Kasino
Su 12.5. klo 12:00 - 16:00
Savonlinna, Wanha Kasino
La 25.5. klo 17:00 - 19:00
Savonlinna, Savonlinnasali
Su 26.5. klo 15:00 - 17:00
Savonlinna, Savonlinnasali
Su 14.7. klo 11:00 - 13:00
Savonlinna, Savonlinnasali
Su 14.7. klo 19:00 - 20:00
Savonlinna, Savonlinnasali