Tapahtuma on vuodelta 2018.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Enonkosken kirkko avoinna vierailijoille ti, ke, to ja su

Enonkosken kirkko on avoinna vierailijoille:
26.6.-5.8. ti, ke ja to klo 14-18 ja su klo 12-18
Lauantaina 30.6. klo 10-14

Vuonna 1886 valmistuneen kirkon on suunnitellut arkkitehti M. Schjerfbeck. Tyyliltään kirkko on ns. katkaistu ristikirkko. Kirkon 21-äänikertaiset urut on hankittu vuonna 1989 ja ovat urkurakentamo M. Porthanin valmistamat. Kirkon ulkosivun korjaus toteutettiin v. 2000.
Ensimmäinen jumalanpalvelus pidettiin mikkelinpäivänä 3.10.1886. Kirkon vihkimisen toimitti 6.3.1887 Porvoon hiippakunnan piispa C.H. Alopaeus.
Alttaritaulu esittää Kristuksen taivaaseenastumista. Taidemaalari Albert Moliisin työn vuodelta 1900 lahjoitti kirkonkylän ompeluseura.
Kirkonkelloja on kaksi. Vuodelta 1886 olevassa kellossa on silloisen papin J. Hovilaisen sepittämä säkeistö: "Soios Herran kunniaksi,/Kaiu kello kaunoinen./ Korkeimmalle kiitokseksi,/Anna ääni vakainen./Muistuta sä kansallamme,/Sanaa ett` hän rakastais`./Taivuta, ett`sieluillemme,/Luoja levon lahjoittais.

Kaunis puukirkko sijaitsee keskellä kirkonkylää ja sinne mahtuu enimmillään noin 600 henkeä.
Kirkkopihassa sijaitsevaan sankarihautausmaahan on haudattu 131 vapaus-, talvi- ja jatkosodan vainajaa.

Lisätiedot

IlmoittautuminenEi ilmoitettuja tietoja
LipunmyyntiEi ilmoitettua lipunmyyntitietoa.
Aika26.6.2018 - 5.8.2018 klo 14:00 - 14:00
SijaintiEnonkosken kirkko, Kirkkotie 2, 58175, Enonkoski
WWW-osoitehttp://www.savonlinnanseurakunta.fi
JärjestäjäSavonlinnan seurakunta
AvainsanatEi avainsanoja
Katsottu329 kertaa

Tapahtuma kartalla

Tapahtuma kartalla

Muut saman käyttäjän lisäämät

tänään 17.2. klo 10:00 - 11:10
Punkaharju, Punkaharjun kirkko
tänään 17.2. klo 10:00 - 11:20
Savonlinna, Savonlinnan tuomiokirkko
tänään 17.2. klo 10:00 - 11:00
Enonkoski, Enonkosken kirkko
tänään 17.2. klo 10:00 - 11:10
Kerimäki, Kerimäen talvikirkko
tänään 17.2. klo 10:00 - 11:10
Rantasalmi, Rantasalmen kirkko
tänään 17.2. klo 10:00 - 11:00
Savonranta, Savonrannan seurakuntakoti
tänään 17.2. klo 13:00 - 14:00
Ihamaniemi, Enonkosken luostari
tänään 17.2. klo 14:00 - 16:00
Punkaharju, Punkaharjun seurakuntatalo
huomenna 18.2. klo 10:00 - 13:00
Savonlinna, Savonlinnan seurakuntakeskus
huomenna 18.2. klo 17:00 - 19:30
Savonlinna, Savonlinnan seurakuntakeskus, nuorisopuoli
huomenna 18.2. klo 18:00 - 20:00
Savonlinna, Savonlinnan Kulttuurikellari
huomenna 18.2. klo 18:00 - 20:30
Enonkoski, Enonkosken seurakuntatalo
ylihuomenna 19.2. klo 17:00 - 19:00
Enonkoski, Enonkosken seurakuntatalo
Ke 20.2. klo 17:00 - 17:55
Savonlinna, Savonlinna tuomiokirkko
To 21.2. klo 10:30 - 12:00
Savonlinna, Pääskylahden kirkko
To 21.2. klo 15:00 - 16:00
Punkaharju, Punkaharjun kirkko

Muut samassa paikassa

tänään 17.2. klo 10:00 - 11:00
Enonkoski, Enonkosken kirkko
huomenna 18.2. klo 18:00 - 20:30
Enonkoski, Enonkosken seurakuntatalo
ylihuomenna 19.2. klo 17:00 - 19:00
Enonkoski, Enonkosken seurakuntatalo
Ti 5.3. klo 11:00 - 13:00
Enonkoski, Enonkosken seurakuntatalo
Ke 10.4. klo 19:00 - 20:00
Enonkoski, Enonkosken kirkko
Su 2.6. klo 10:00 - 15:00
Tapahtuma ajalla 2.6.2019 - 9.6.2019.
Enonkoski, Imatra-Enonkoski
Ma 3.6. klo 14:00 - 15:00
Tapahtuma ajalla 3.6.2019 - 9.6.2019.
Enonkoski, Parikkala-Punkaharju-Kerimäki-Enonkoski