Tapahtuma on vuodelta 2017.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Pojat (peruttu sairastapauksen vuoksi)

Paavo Rintalan romaani Pojat kertoo viidestä kaveruksesta jatkosodan aikaisessa Oulussa. Jake, Immu, Pate, Matti ja Urkki ihailevat sotilaita ja tekevät rautatieasemalla pisnestä. Isät ovat rintamalla, joten pojat ottavat roolimallin saksalaisista sotilaista.

Pojat-näytelmässä hormonit hyrräävät, rakkautta tirkistellään ja sankaritekoja tehdään. Snoopy Siren on dramatisoinut Rintalan romaanista yhtä aikaa sekä humoristisen että traagisen näytelmän. Jaken kohtalo on monille tuttu tunnetusta elokuvasta, jossa nuori Vesa-Matti Loiri näytteli vanhempiensa hylkäämää Jakea.

Savonlinnan Taidelukion käynyt muusikko Jarkko Martikainen on säveltänyt näytelmän laulut.

Näytelmä kuuluu viralliseen Suomi 100-juhlavuoden ohjelmaan. Se on tarina siitä, kuinka sota koskettaa kaikkia, myös kotirintamalla.

Dramatisointi Snoopy Siren
Musiikki Jarkko Martikainen
Ohjaus Taava Hakala
Lavastus/projisointi ja valosuunnittelu Joonas Väkeväinen
Pukusuunnittelu Leila Oksanen
Äänisuunnittelu Jarmo Kaartinen

Lisätiedot

IlmoittautuminenEi ilmoitettuja tietoja
LipunmyyntiOvilipunmyynti aukeaa: klo 18.00
Ravintola aukeaa: klo 18.00
Esitys päättyy: n. klo 21.30

Liput:
Peruslippu 35,50 €
Ryhmälippu 33,50 €
Eläkeläis-/työtön/opiskelijalippu 28,50 €

Esitys valitettavasti peruttu sairastapauksen vuoksi, lipunlunastaneisiin asiakkaisiin ollaan yhteydessä teatterin myyntipalvelusta.
Siirry ostamaan liput
AikaPe 8.12.2017 klo 19:00 - 21:30
SijaintiSavonlinnan Teatteri, Kylpylaitoksentie 4, 57130, Savonlinna
WWW-osoitehttp://savonlinnanteatteri.fi/events/event/pojat/16949/
JärjestäjäSavonlinnan Teatteri
AvainsanatSuomi 100, Teatteri
Katsottu388 kertaa

Tapahtuma kartalla

Tapahtuma kartalla

Muut saman käyttäjän lisäämät

tänään 16.11. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
huomenna 17.11. klo 13:00 - 15:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
huomenna 17.11. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Ke 21.11. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Kulttuurikellari
To 22.11. klo 13:00 - 15:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Pe 23.11. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 24.11. klo 13:00 - 15:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 24.11. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Ke 28.11. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Kulttuurikellari
To 29.11. klo 13:00 - 15:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Pe 30.11. klo 13:00 - 15:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Pe 30.11. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 1.12. klo 13:00 - 15:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 1.12. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
Ke 5.12. klo 19:00 - 21:00
Savonlinna, Kulttuurikellari

Muut samassa paikassa

tänään 16.11. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
tänään 16.11. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
huomenna 17.11. klo 19:00 - 21:30
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
huomenna 17.11. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
ylihuomenna 18.11. klo 19:00 - 22:00
Savonlinna, Savonlinnasali
Pe 23.11. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
La 24.11. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
Ke 28.11. klo 19:00 - 20:30
Savonlinna, Savonlinnasali
Pe 30.11. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
La 1.12. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
La 8.12. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
La 15.12. klo 19:00 - 21:15
Savonlinna, Savonlinnan Teatteri
La 15.12. klo 21:30 - 23:00
Savonlinna, Wanha Kasino
Ma 17.12. klo 18:00 - 19:45
Savonlinna, Savonlinnasali
Ke 26.12. klo 20:00 - 23:30
Savonlinna, Wanha Kasino