Tapahtuma on vuodelta 2017.

Ehkä tämänvuotinen tapahtuma löytyy haulla, tai on näkyvillä tällä sivulla 'Muut saman käyttäjän lisäämät tapahtumat' -listauksessa.

Hopeatähti: SAATTOKEIKKA

KAMAL HUSSEIN on 17-vuotias Helsingissä syntynyt maahanmuuttajataustainen poika. Hän asuu Mellunmäessä äitinsä ja isäpuolensa kanssa. Kamal ei pidä isäpuolestaan, joka yrittää ottaa liikaa isän roolia tämän elämässä. Kamalin oma isä taas on jo vuosia aikaisemmin muuttanut Nairobiin. Kamalin salainen haave on muuttaa isänsä luokse, koska Suomessa mikään ei tunnu oikein sujuvan. Ei edes kesäduunin löytäminen, jotta hän voisi kerätä rahaa matkustamista varten.

Kamal tutustuu sattumalta lähiössä asuvaan vanhaan (70v) - vähän rasistiseen - mutta ennen kaikkea elämäänsä pettyneeseen kiukkuiseen valkoiseen mieheen VEIKKOON. Tämä luulee Kamalia täysi-ikäiseksi ja lupaa maksaa tälle hyvät rahat, jos Kamal ajaa hänet juhannukseksi mökille. Matkaan pitää vaan lähteä heti. Kamal näkee tilaisuutensa tulleen ja ottaa kaikki säästämänsä rahat ja passinsa mukaan aikeena matkustaa pois heti kun ukko on heitetty perille mökilleen. Matkan aikana Kamal ja vanha Veikko muuttuvat kuitenkin vähitellen vihamiehistä melkein ystäviksi ja Kamal päätyy auttamaan Veikkoa tämän ongelmissa tämän pojan kanssa ja Kamal joutuu lopuksi pohtimaan haluaako hän sittenkään lähteä pois Suomesta.

Saattokeikka on road-movie & draamakomedia, jossa erilaisista taustoista tulevat päähenkilöt oppivat toisistaan ja alkavat ymmärtää erilaisuutta.

Sallittu
Esitys 1h 18min

Lisätiedot

IlmoittautuminenEi ilmoitettuja tietoja
LipunmyyntiLiput 7,5 €
Lipunmyynti: Elokuvateatteri Kino Killa, Punkaharjuntie 3, Savonlinna, puh. 015-514 605
AikaTo 23.3. klo 13:00 - 15:00
SijaintiElokuvateatteri Killa, Punkaharjuntie 3, 57130, Savonlinna
WWW-osoitehttp://www.savonkinot.fi
JärjestäjäSavon Kinot Oy
AvainsanatEi avainsanoja
Katsottu748 kertaa

Tapahtuma kartalla

Tapahtuma kartalla

Muut saman käyttäjän lisäämät

Ei tapahtumia.

Muut samassa paikassa

Ei tapahtumia.